Olen niiiiiiiiin pahoillani, kuin ikinä voi olla. Eli en ole päivittänyt blogia niin pitkään aikaan, sillä ei ole ollut oikein innostusta pelata. Joten pelasin tänään simssiä, kun sain intoni takaisin noista ihanista kommenteista, jota olin saanut. Valitettavasti näin ilta myöhään en enää jaksa kirjoittaa kolmatta uutta osaa, joten pistän tänne Elliottien uuden talon. Rakensin uuden talon, jotta innostus pysyisi koko ajan ylhäällä. Tiedän, että oli jotenkin tyhmää laittaa näin etukäteen uusi talo tänne, jota ei edes ensimmäisissä seuraavan osan kuvissa näy, mutta halusin vain osoittaa että blogi on vielä pystyssä.

snapshot_949bb324_d4bb8206-1.jpg
Elikkä, kyllästyin vanhaan taloon ja se ei todellakaan innostanut yhtään pelaamista. Joten näppärästi Ellioteille soitettiin rakennusmiehiä, jotka alle PÄIVÄSSÄ rakensivat talon. Tyko suunnitteli talon ihan itse, ja Claire sisusti.

TYKONPIIRROS.png
Ihan vaan kiinnostuksen vuoksi, laitoin tänne tämän tykon talopiirroksen ja voin sanoa, että kuuluisa Fiönä, hieman muunteli Tykon mielikuvaa tulevasta talosta.

snapshot_949bb324_54bb8201.jpg
Tässä on nyt hieman tyhjä eteinen, jolle ei ole erikoisen erikoista tarinaa, vaan se vaan on. Valitettavasti se tehtiin viimeisenä, joten rahan käyttö oli tässä melko vähissä.

snapshot_949bb324_d4bb8235.jpg
Näkymä niin sanotusta aulasta. Aulakin jäi melko tyhjäksi, mutta niinhän sanotaan, yksinkertainen on kaunista. En antanut Tykon edes koskea sisustusrahoihin, sillä mitä siitä olisi tullut jos Tyko olisi sisustanut? Kädet annettiin kokonaan Clairelle ja Clairen tyylille ja Clairen ajatukselle.. ja niin edelleen.

snapshot_949bb324_f4bb81b6.jpg
Olohuoneesta tehtiin hyvin rauhallinen. Minusta huone onnistui niin hyvin. Tyko ehdotti huonetta liilaksi ja punaisenraidalliseksi... Arvaatte varmasti otettiinko idea edes harkintaan. Sellaisia ne miehet täälläpäin.

snapshot_949bb324_94bb8229.jpg
Mukavan moderni vessa. Matto on epäsuorassa, koska Tyko teki taas jotain, mitä en viitsi edes kertoa ja en edes tarkalleen tiedä mitä se teki.. jälleen..

snapshot_949bb324_b4bb81c7.jpg
Tavallinen keittiö, joka on hieman paljas, mutta kun saadaan lisää rahaa, niin laitetaan kaapit vielä.

snapshot_949bb324_94bb81d1.jpg
Tavallinen, mutta muodikas ja elegantti ruokailutila, joka on mukavasti yhdistetty keittiöön.

snapshot_949bb324_14bb81db.jpg
Näkymä keittiöstä. on aika no, simppeli. Tuolla missä näkyy tuo lehmätuoli on niin sanottu pieni kirjasto josta en tietenkään muistanut ottaa kuvaa, mutta siellä on vaan kirjahylly kasvi ja tuoli.

snapshot_949bb324_14bb825b.jpg
Ja yläkerrassa on vihreähenkinen makuuhuone, jossa sängynpäädyssä kaapit. Aidat asensi Tyko. Aika näppärää.

Eli tässä oli nyt tämä hieman outo taloekstra, joka on Elliottien tämänhetkinen talo, joka muuttuu ensi jaksossa. Ja syy tähän osaan löytyy ihan tämän kirjoituksen alusta.

- fiiioona