sunnuntai, 10. helmikuu 2008

Uusi talo [[taloekstraa]]

Olen niiiiiiiiin pahoillani, kuin ikinä voi olla. Eli en ole päivittänyt blogia niin pitkään aikaan, sillä ei ole ollut oikein innostusta pelata. Joten pelasin tänään simssiä, kun sain intoni takaisin noista ihanista kommenteista, jota olin saanut. Valitettavasti näin ilta myöhään en enää jaksa kirjoittaa kolmatta uutta osaa, joten pistän tänne Elliottien uuden talon. Rakensin uuden talon, jotta innostus pysyisi koko ajan ylhäällä. Tiedän, että oli jotenkin tyhmää laittaa näin etukäteen uusi talo tänne, jota ei edes ensimmäisissä seuraavan osan kuvissa näy, mutta halusin vain osoittaa että blogi on vielä pystyssä.

snapshot_949bb324_d4bb8206-1.jpg
Elikkä, kyllästyin vanhaan taloon ja se ei todellakaan innostanut yhtään pelaamista. Joten näppärästi Ellioteille soitettiin rakennusmiehiä, jotka alle PÄIVÄSSÄ rakensivat talon. Tyko suunnitteli talon ihan itse, ja Claire sisusti.

TYKONPIIRROS.png
Ihan vaan kiinnostuksen vuoksi, laitoin tänne tämän tykon talopiirroksen ja voin sanoa, että kuuluisa Fiönä, hieman muunteli Tykon mielikuvaa tulevasta talosta.

snapshot_949bb324_54bb8201.jpg
Tässä on nyt hieman tyhjä eteinen, jolle ei ole erikoisen erikoista tarinaa, vaan se vaan on. Valitettavasti se tehtiin viimeisenä, joten rahan käyttö oli tässä melko vähissä.

snapshot_949bb324_d4bb8235.jpg
Näkymä niin sanotusta aulasta. Aulakin jäi melko tyhjäksi, mutta niinhän sanotaan, yksinkertainen on kaunista. En antanut Tykon edes koskea sisustusrahoihin, sillä mitä siitä olisi tullut jos Tyko olisi sisustanut? Kädet annettiin kokonaan Clairelle ja Clairen tyylille ja Clairen ajatukselle.. ja niin edelleen.

snapshot_949bb324_f4bb81b6.jpg
Olohuoneesta tehtiin hyvin rauhallinen. Minusta huone onnistui niin hyvin. Tyko ehdotti huonetta liilaksi ja punaisenraidalliseksi... Arvaatte varmasti otettiinko idea edes harkintaan. Sellaisia ne miehet täälläpäin.

snapshot_949bb324_94bb8229.jpg
Mukavan moderni vessa. Matto on epäsuorassa, koska Tyko teki taas jotain, mitä en viitsi edes kertoa ja en edes tarkalleen tiedä mitä se teki.. jälleen..

snapshot_949bb324_b4bb81c7.jpg
Tavallinen keittiö, joka on hieman paljas, mutta kun saadaan lisää rahaa, niin laitetaan kaapit vielä.

snapshot_949bb324_94bb81d1.jpg
Tavallinen, mutta muodikas ja elegantti ruokailutila, joka on mukavasti yhdistetty keittiöön.

snapshot_949bb324_14bb81db.jpg
Näkymä keittiöstä. on aika no, simppeli. Tuolla missä näkyy tuo lehmätuoli on niin sanottu pieni kirjasto josta en tietenkään muistanut ottaa kuvaa, mutta siellä on vaan kirjahylly kasvi ja tuoli.

snapshot_949bb324_14bb825b.jpg
Ja yläkerrassa on vihreähenkinen makuuhuone, jossa sängynpäädyssä kaapit. Aidat asensi Tyko. Aika näppärää.

Eli tässä oli nyt tämä hieman outo taloekstra, joka on Elliottien tämänhetkinen talo, joka muuttuu ensi jaksossa. Ja syy tähän osaan löytyy ihan tämän kirjoituksen alusta.

- fiiioona

maanantai, 21. tammikuu 2008

2. Koirankakkaa & ruusuja

Eli uutta osaa pukkaa jälleen. Älkää ihmetelkö, jos yhtäkkiä joku tavara, hiustyyli tai vaate vaihtuu yllättäen, sillä peliäni vaivaa paha bugi, jonka ansiosta en pysty valmistamaan ollenkaan ruokaa hellalla, sillä peli ilmoittaa että ei ole mtn käytäntöä sitä tavaraa kohtaan. Neuvot ja niksit ovat teiltä lukijoiltakin sallittua. Yritän mahdollisimman nopeasti poistaa bugin pelistä, joka saattaa johtua jostain hackeista.

snapshot_949bb324_54a0c0e7.jpg
Ei kulunut aikaakaan, kun tunteet lämpenivät. Tyko oli todellisen romanttinen mies, möläytyksistään huolimatta.

snapshot_949bb324_14a0c0f9.jpg
Tyko ei halunnut mennä vielä liiallisuuksiin, ja päätti lähteä hyvän sään aikaan, sillä Claire oli todella innokas suutelija. Tyko halusi vielä varmistua seuraavilla treffeillä, että Claire olisi tosissaan. Ja alkoi olemaan jo myöhä.

snapshot_949bb324_14a0c1dd.jpg
Claire hipsi takaisin sisälle vasta puolenyön jälkeen, heti sen jälkeen kun Tyro oli lähtenyt. Hän päätti syödä yöpalaa, joka oli jo isoäidinisältä peritty huono tapa. Nuudelien lämmin tuoksu levisi ympäri taloa, jota Claire ei tietenkään voinut vastustaa.

snapshot_949bb324_f49f55ca.jpg
Nuudelien jälkeen mahassa tuntui ihanan lämpimältä, jolloin oli hyvä painua yöpuulle, sillä yleensä Clairea vaivasi uniongelmat. Työtkin alkaisivat heti aamulla, kukonlaulun  aikaan, eli seitsemältä.

snapshot_949bb324_349f55fb.jpg
Aamuheräämiset eivät koskaan ollut ongelma Clairelle, toisinkuin kimppakyyti. Maalla ei koskaan ollut mitään kimppakyytejä, vaan huolehdittiin itse siitä milloin tultaisiin töihin. Nythän ei voisi edes jäädä pois töistä, sillä työ-auto tööttäsi kärsimättönä pihalla. Kieroa.

snapshot_949bb324_349f5697.jpg
Auto ajoi jälleen pihalle rymisten, ja sisältä astui iloinen nainen. Claire oli saanut ensimmäisen ylennyksen ja muut collegatkin olivat todella ystävällisiä.

snapshot_949bb324_94a0c471-1.jpg
Postiluukun kansi kilahti jälleen iloisesti, kun ei-hyvännäköinen mies työnsi sinne ison kasan laskuja. ''Rahastajat'', Claire sähisi.

snapshot_949bb324_b4a0c4a2.jpg
Pihalla kuhisi muita simejä, naapureita ja työtovereita kuin muurahaispesässä.

snapshot_949bb324_94a0c2c2.jpg
Illan laskeuduttua, alkoi Clairen mieleen hiipiä pelottava epäilys. Entäs jos Tyko ei olisikaan kaikista komein? Claire nokkelana naisena soitti treffipalveluun, johon oli luotettu jo viimeiset kuusi vuotta. Ennustajaeukolla, oli kuitenkin pahempi tapa kuin Clairen yöpalat. Se vaati rahaa, ja paljon rahaa, jos halusi hyvän miehen. Claire ei kuitenkaan maksanut kuin 10 simeleonia.

snapshot_949bb324_d4a0c2d5.jpg
Treffipalvelu ei kuitenkaan tuottanut tulosta. Sillä yksitoisensa jälkeen saapui aina vain rumempia miehiä. Ennustajaeukkoon ei ole luottamista.

snapshot_949bb324_14a0c3b2.jpg

snapshot_949bb324_14a0c3cc.jpg
Treffipalvelueukon lähettämä mies oli kuullut Clairen havittelevan toista miestä, ja päätti kostaa heidän treffiensä epäonnistumisen tuomalla oudon ruskean paperipussin oven taakse.

snapshot_949bb324_14a0c3fa.jpg
Ehkä tuo hieroojamies oli sen pussimiehen vakoilija, tai sitten se on vaan joku bugittava ukkeli, joka juoksi neljättä kertaa talon ohitse.

snapshot_949bb324_54a0c54e.jpg

snapshot_949bb324_74a0c596.jpg
Kotiin tultuaan Claire tajusi oven edessä palavan koirankakkapussin, ja raivostui. Claire vannoi kostoa sille, kuka tämän tekikin. Ehkä tämän kerran pussimies pelastui, kun ei paljastunut.

snapshot_949bb324_74a0c5ee.jpg
Claire halusi saada lohdutusta, sillä koirankakkatemppu oli niin häijyä. Hän soitti Tykon kylään ja ei aikaakaan kun Tyko tallusteli tontille.

snapshot_949bb324_14a0c74d.jpg
Claire halasi innoissaan rakastaan, ja Tyko vastasi halaukseen. (:

snapshot_949bb324_14a0c657.jpg

snapshot_949bb324_74a0c699.jpg

snapshot_949bb324_94a0c7a4-1.jpg
Parilla oli hyvin romanttisia suudelmia halauksia, ja ei aikaakaan kun Tyko muutti taloon, ja toi mukanaan noin 9600 simeleonia pyöristettynä.

snapshot_949bb324_74a0c7fb.jpg
Nämä tavarat löytyivät Tykon repusta, ja näistäkin tuli todella paljon rahaa. Mahtava mies! ;>

snapshot_949bb324_14a0d4ea-1.jpg
Molemmat olivat sitä mieltä, että pitäisi rakentaa uusi talo, ja se rakennettiin. Claire ja Tyko olivat hyvin onnellisia yhdessä, ja rakensivatkin rakkauden voimalla koko talon.

snapshot_949bb324_34a0d515.jpg
Tässä on kuvia talosta sisältäpäin. Pahoittelen että seinät ovat alhaalla tässäkin kuvassa, sillä siitä ei muuten saa millään kuvaa. Eli eteinen.

snapshot_949bb324_54a0d2ee.jpg

snapshot_949bb324_74a0d2fd.jpg
Tässä nyt on otettu kuvia makuuhuoneesta, monista eri kulmista, jotta se näkyisi hyvin. Makuuhuoneessa on osittain pyritty moderniin ja taas tapeteilla vanhanaikaiseen tyyliin. Joten hieman sekoitusta ;>

snapshot_949bb324_54a0d563.jpg

snapshot_949bb324_d4a0d2cf.jpg
Olohuone, lasisine seinineen.

snapshot_949bb324_14a0d2da.jpg

snapshot_949bb324_d4a0d543.jpg
Keittiönpöytä ja tuolit, eli ruokailuhuone (;

snapshot_949bb324_d4a0d536.jpg

snapshot_949bb324_74a0d52c.jpg
Ja viimeisenä muttei vähäisimpänä vessa kahdesta eri kuvakulmasta.

Valitettavasti tästäkään osasta ei nyt tullut selkoa. Ihan nolottaa laittaa tällanen osa, koska oikeesti nämä kuuluisivat varmasti ykkösosaan ja kakkososassa toinen sukupolvi ilmoittaisi tulostaan. Kuitenkaan en ole jaksanut avata enempää simssiä tältäpäivältä koska olen muutenkin vuoteenomana kotona, elikkä kipeänä.
Yritän tehdä ensijaksosa todella jakson jossa sitten tulisi nämä kaikki asiat jotka tästä jäi pois (: Anteeksi vain.
-Fiona

lauantai, 19. tammikuu 2008

1. Luonto & Stadi yhteen soppii, huomenna mennään..

 

Eli aloitin nyt jo kirjoittamaan uutta LC:tä edellisen tuhoutuessa.
Yritän päivittää usein blogia, mutta näin koulua käydessä, se voi tuottaa pientä viivästystä.

snapshot_949bb324_d49bc52f-1.jpg
Stadin syrjäisillä kaduilla, liikkui vähän porukkaa, mutta porukat jotka siellä liikkuivat, olivat joko narkkareita tai kännikaloja. Kadun toisella puolella, oli potkittu kumoon varoituskolmioita ja maalattu spraymaaleilla raitiovaunuja.

snapshot_949bb324_949bc524.jpg
Pieni yksiön näköinen omakotitalo, jos sitäkään nökötti harmaatapuhuvan betonimaan päällä, ankeana ja keskeneräisenä.

snapshot_949bb324_349bc598.jpg
Claire, talon omistaja ja rakentaja, oli ennen muuttoa luonnonsuojelujärjestö "PKS - pelastakaa kärpässienet - yhteisön jäsen, mutta luopui siitä, sillä hän halusi perustaa perheen. Hän halusi hyväkuntoisen, hyvältä tuoksuvan miehen, joka ei haisisi hieltä. Clairen suuri toive oli viettää ystävien kesken kultavuosipäivää, kun hän tästä vanhenisi.

snapshot_949bb324_349bcb0e.jpg
Pitkän ja raskaan muuton jälkeen, Claire päätti siemaista kasvistölkkipapu - mehuaan, ja irvisti sen happamuudelle.

snapshot_949bb324_149bc80c.jpg
Claire oli hyvin järkyttynyt kaupungin hygieniasta ja katseli närkästyneenä ulos. Hänen lapsensa ei ainakaan tulisi asumaan tällaisessa mörskässä, vaan hän koristaisi kaupungin sellaiseksi paratiisiksi ,että.

snapshot_949bb324_b49bc7fe.jpg
Claire huomasi onnekseen ulkona keltaiseen pukeuteutuneen postipojan, ja kiiruhti hakemaan lehden.

snapshot_949bb324_949bca9c.jpg
Lehti tarjosi monia erilaisia työpaikkoja, joista mieleiseksi kävi Clairelle laki. Sillä hän halusi puolustaa ihmisten oikeuksia, ja muutenkin, ei hänestä ikinä tulisi sotilasta, sillä hän vastusti sotaa.

snapshot_949bb324_b49bcb87.jpg
Claire oli todella innokas kiertämään kauppoja, ties vaikka hän löytäisi uuden UFF - vaatteiden keräyslaatikon, johon voisi pudottaa vanhoja vaatteitaan. Hän päätti kuitenkin aloittaa rauhallisesti, ja soitti taksin lähimpään puistoon.

snapshot_949bb324_749bce08.jpg
Puistoon päästyään, Claire siemaisi espressoaan ja mietti, kuinka hänen elämässään tulisi nyt käymään. Hänellä oli hyvä työpaikka, talo joka oli pieni, mutta missä voisi elää. Vielä hän tarvitsisi miehen. Sellaisen joka vastaisi hänen odotuksiaan.

snapshot_949bb324_749bce82.jpg
Paikka kuhisi miehiä, ja ei aikaakaan kun eräs mies tuli juttelemaan ja kertomaan hänelle Stadista. Mies osoittautuikin ihan mukavaksi, mutta ei kuitenkaan sellaiseksi jota Claire oli halunnut.

snapshot_949bb324_749bcf31.jpg
Paikalle tallusteli hyvin komea mies, joka esittäytyikin pienen juttelutuokion jälkeen Tykoksi. Mies oli hyvin innokas luonnonsuojelua puolustava mies, joka todellakin oli enemmänkin kuin mieleen. Valitettavasti Tyko ei kuitenkaan ollut kiinnostunut Clairesta.

snapshot_949bb324_b49bced2.jpg
Claire oli kyllästynyt niin miehiin, kuin puistoonkin. Mikä se sellainen puisto on missä ei kasva mitään. Claire päätti istuttaa maahan kauniita kasveja ja sieniä.

snapshot_949bb324_549bcfde.jpg
Illan saapuessa Claire katseli taivasta ja vakuutti Tykon rakastuvan vielä häneen. Hänet hän ottaisi miehekseen, se oli kirjoitettu tähtiin.

snapshot_949bb324_b49bd18e.jpg
Kotiin päästyään Clairea odotti iloinen yllätys, sillä Tyko oli tullut toisiin ajatuksiin ja kysyi Clairen kuulumisia. Claire pyysi Tykoa kahville, mutta eihän Clairella edes ole kahvinkeitintä.

snapshot_949bb324_349bd267.jpg
Pian Tyko saapuikin tontille, ja Claire kysyikin heti, mitä mieltä Tyko hänestä on. Tykon mielestä Claire näytti epäilemättä sumopainijalta.

snapshot_949bb324_f49bd33d.jpg
Claire oli ymmärtäväistä sorttia, eikä antanut Tykon ajatusten haitata häntä, vaan vei Tykon ajatukset aivan pyörryksiin. Pientä flirttiä, ja sen Claire osasi.

-Ensimmäinen osa-
Tästä osasta nyt tuli hieman lyhyt,
sillä halusin pistää nyt ensimmäisen osan käyntiin.
-Fiona